Maarit Koli, eläinlääkäri
Olen kotoisin Salon Seudulta ja valmistunut eläinlääkäriksi 1993 Helsingistä. Asun nykyään Jokioisten Vaulammilla ja perheeseen kuuluu kolme nuorta, joista vanhin on valmistunut Datatieteen maisteriksi, keskimmäinen opiskelee Helsingin Yliopistossa ja nuorin Tampereen Yliopistossa. Perheen ilona on kolme kissaa, Nöpö, Myrtti ja Muru, 2 kanaa, 2 kukkoa, 11 aikuista lammasta, 24 karitsaa sekä Ventti-ruuna ja Nasu-poni. Hepat ja lampaat karitsoineen laiduntavat kesäisin Loimijoen rannalla ohikulkijoiden silmänilona.
Annette Malinen, klinikkaeläinhoitaja
Olen valmistunut 2011 maatalousyrittäjäksi Mustialasta ja sen jälkeen olen toiminut karjanhoitajana. Koska minua kiinnostivat myös pieneläimet, kouluttauduin klinikkaeläinhoitajaksi Tampereen Ahlmannilla. Valmistuin täältä 2018 ja aloitin työskentelemään ensin osa-aikaisena ja 2021 alkuvuodesta kokopäiväisenä apulaisena Jokivet Forssassa. Kotoa löytyy koirat Arska ja Santeri, Ernesti-kissa, sekä 4 hevosta: Tale, Jekku, Veeti ja hoitoponi Nikke. Jäin heinäkuussa 2021 äitiyslomalle ja olen toistaiseksi hoitovapaalla.
Emilia Ahonen, eläinhoitaja
Olen valmistunut 2013 eläintenhoitajaksi ja tähän astisen urani olen tehnyt lomittajana ja karjanhoitajana. Perheeseeni kuuluu mies ja tytär, sekä kaksi kissaa ja koira. Toimin nyt Jokivet Forssassa Annetten sijaisena mutta jään itse vanhenpainvapaalle 22.11.2023.
Nelli Helin, eläintenhoitaja
Olen valmistunut Mustialasta tuotantoeläinhoitajaksi vuonna 2022, mutta jo ennen sitä takana on vuosien työura eläinten, erityisesti hevosten parissa. Omaa arkea kotona talossa ja pihassa ilostuttavat prahanrottakoirat Eppu ja Pallo, ponit Viivi, Ruuti ja Niilo, lauma lemmikkilampaita sekä vaihtelevat terraarioasukit. Jokivet Forssassa jatkan hommia 23.11.2023 Emilian sijaisena ainakin toukokuulle 2024 asti.
Eläinlääkäri Maarit Koli puh. 03-4382244 gsm. 045-1261722